perjantai 27. huhtikuuta 2012

Täällä ollaan..

Nyt pitää antaa todiste siitä, että jotakin on viime postauksesta tapahtunut. Kuvia en laita vielä. Alunperinhän alakerran remontin piti olla valmis itsenäisyyspäivänä. Mutta kun se lattia menikin vaihtoon. Seuraava eräpäivä oli tammikuun puoliväli. Hups, sekin hurahti ohi. Vähän siinä alkoi jo mietityttämään, ehtiikö kaikki olla valmista siihen mennessä, kun vauva saapuu taloon.

Viikko ennen vauvan syntymää pääsimme muuttamaan alakertaan. Mutta ei meillä valmista vieläkään ole. Ikkunan pokat ja olohuoneen terassin sisin ovi pitäisi maalata valkoiseksi, joitakin listoja puuttuu, verhot puuttuvat, eteinen on pahasti keskeneräinen ja keittiöstä puuttuu pari kaapinovea ja viinihylly... niitä ovia ja hyllyä on odoteltu sieltä tammikuusta asti. Eipä ole kuulunut, mutta eipä ole kuulunut laskuakaan. Odotellaan siis...

Alkuun vauvan kanssa meni lähes koko aika, kun vatsavaivatkin kiusasivat. Nyt neiti nukkuu ulkona päikkäreitä hienosti ja jotain ehtii sillä välin tekemäänkin. Esimerkiksi istua tietokoneella ja lueskella blogeja.  Ideoita pursuaa, kun vain enemmän ehtisi tekemään. Ja yläkerrassa pitäisi järjestää.. Siellä on huusholli, kuin pommin jäljiltä. Sieltä käydään tällä hetkellä vain hakemassa tavaraa ja viemässä ylimääräistä + mies kasvattelee taimiaan siellä.

Ensi viikolla yritän ehtiä saamaan makuuhuoneen esittelyn. Sieltä ei puutu enää, kuin muutama taulu seinältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti